Osallistuimme yläkoulun ja lukion Unesco-lähettiläiden
kanssa monipuolisille ja innostaville OPH:n Unesco-päiville. Paikalla oli noin
150 nuorta ja opettajaa.
Kuulimme ajatuksia herättävän Sitran
ennakoinnin asiantuntijan Otto Tähkäpään puheenvuoron länsimaissa asuvien
nuorten tulevaisuususkon vähenemisestä. Meillä on nykyaikana monia
mahdollisuuksia toimia ja hyödyntää apuna tiedettä sekä teknologiaa ja silti
nuorten tulvaisuususko on vähentynyt. Uskomme kaikki erilaisiin tulevaisuuksiin.
Tulevaisuususkon väheneminen heikentää henkilökohtaista hyvinvointia,
elämäntyytyväisyyttä ja johtaa vaikeuksiin fyysisen ja psyykkisen suoriutumisen
eri alueilla.
Tulevaisuususkon horjumisen
taustalla on globaaleja kriisejä (finanssi-, euro-, ilmasto-, korona- ja
sotakriisit), hyvinvointivaltion muutokset ja palvelut, nuoriin kohdistuvien
paineiden lisääntyminen esim. koulutusvalinnat ja tulevaisuuspuheen sävyt.
Nuoret kokevat jännitettä
toivottavana ja todennäköisenä pidetyn tulevaisuuden välillä. Käynnissä olevat
kehityskulut koettelevat myös jatkossa nuorten tulevaisuususkoa. Tarvitsemme
laajoja yhteiskunnallisia ratkaisuja esim. nuorten osallisuuden ja toimijuuden,
yhteisöllisyyden lisäämistä. Kouluissa tarvitaan tilaa ja aikaa rehelliselle tulevaisuuspohdinnalle
turvallisen aikuisen kanssa. Lapset ja nuoret haluavat tulla kuulluksi ja
nähdyiksi. Nuoret tarvitsevat riittäviä tietoja ja taitoja tulevaisuuden
kohtaamiseen ja aktiiviseen kansalaisuuteen, demokratia- ja rauhankasvatusta.
Helsingin yliopiston vanhempi
tutkija, tutkijatohtori Elina Hakoniemi, tutkijatohtori haastoi meitä
pohtimaan, miksi ihmisoikeuksia pitäisi opettaa. Kuulimme erilaisista ihmisoikeuskasvatuksen
sukupolvista 1945-2020. Tutkimuksessa 1945-1960 – lukujen sukupolven
ihmisoikeuskasvatusta kuvataan rauhan ja kansainvälisen yhteisymmärryksen aikakautena.
1960-1970-lukujen sukupolvella usko koulutuksen yhteiskunnallisena muutosvoimana
oli huipussaan. Aikaa leimasi peruskoulu-uudistus ja visiot tasa-arvoisemmasta
tulevaisuudesta. 1970-1990-luvun sukupolvi painotti kansainvälisyyskasvatusta.
Tuolloin puhuttiin paljon kansainvälistyvästä maailmasta ja tulevaisuudesta sekä
ihmisoikeuksien globaalista toteutumisesta. Nämä kolme sukupolvea suuntautuivat
vahvasti tulevaisuuteen ja pohtivat parasta mahdollista maailmaa. 1990-2020-sukupolvi
korosti demokratiaa ja ihmisoikeuksia. Ihmisoikeuksiin liittyy oikeus-, arvo-,
tieto- ja toimijuuspuhetta. Ihmisoikeuksista puhuttiin aiemmin osana utopiaa,
jota ei vielä ollut, mutta mitä rakennettiin ja tavoiteltiin. Utopiatietoisuus on
väistymässä kriisitietoisuuden alta. Nyt ihmisoikeuskasvatus kytketään puheessa
osaksi demokraattista järjestelmää, joka tulee säilyttää. Ihmisoikeuksia pidetään
itsestäänselvyytenä ja ne voivat merkitä niin montaa asiaa, että ne menettävät
täsmällisen merkityksen. Ovatko ihmisoikeudet menettäneet aiemman voimansa?
Uudessa hallitusohjelmassa ei mainita ihmisoikeuskasvatusta, mutta demokratiakasvatus
mainitaan. Jokainen sukupolvi määrittelee uusiksi sen, miksi ihmisoikeuksia
pitää opettaa ja millaista maailmaa kohti kasvatuksella pyritään. Tämä on
edelleen ajankohtainen asia.
World Heritage Center esitteli monipuolista
kansainvälistä yhteistyötä, jossa on korostunut oppija-, paikka- ja ongelmakeskeisyys.
Nuoret menivät omiin pajoihinsa jakamaan kouluilla tehtyä ja ideoimaan yhdessä
uutta.
Jaakko Lindfors esitteli
Unesco-koulujen toimintaa edellisenä vuonna ja tänä vuonna. Koulut tekvät
paljon yhteistyötä paikallisverkostoissa ja myös kansainvälisesti.
Milla Öystilä Suomen maailmanperintökohteiden yhdistyksestä luennoi maailmanperintökohteista. Ne kertovat ihmiskunnalle korvaamattomista arvoista. Kohteissa kokee yhteyttä menneisiin sukupolviin ja historiaan. Tällä hetkellä on 1273 maailmanperintökohdetta, joista 240 on luontokohteita, 991 kulttuurikohteita ja 42 molempia, 51 on rajat ylittäviä. Sodat ja aseelliset konfliktit, tahallinen kulttuuriperintökohteiden tuhoaminen, ilmastonmuutos, päättäjien välinpitämättömyys, luonnonkatastrofit ja kaupunkikehitys uhkaavat maailmanperintökohteita. Valtiot hakevat maailmanperintöstatusta ja panostavat niiden ylläpitämiseen. Osa valtioista on luopunut perintökohteista esim. öljyn löytymisen tai moottoritien ja sillanrakentamisen takia.
Kiersimme Saara Viion ja
Lotta Ilmastin ohjaamina monipuolisen Yhteisen ihmisyyden rastiradan ja pohdimme sivistystä, tutustuimme YK:n
toimintaan ja ihmisoikeuksiin.
Lopuksi esittäydyimme toisillemme
ja ideoimme yhdessä kouluille Unesco-toimintaa. Oma ryhmämme toivoi paneelikeskusteluja,
lähiluontopäivää, Unesco-huppareita ja uusien rekrytoimista välituntistandilla,
jossa voisi olla myös karkkia houkuttimena.
