Tampereelle kokoontuu hieman yli 60 Jyväskylän, Satakunnan ja Pirkanmaan alueen Unesco-koulujen edustajaa: alakoulun, yläkoulun ja lukion Unesco-lähettiläitä ja heidän opettajiaan. Vietimme yhdessä Unesco-päivää Tampereen keskustassa.
Aloitimme Tampereen yliopiston normaalikoulun opettajan Stefan Smirnovin pitämällä kiintoisalla 90 minuutin kummituskierroksella. Kuulimme monenlaisia tarinoita kummituksista ja Tampereen tehdasalueiden ja vuoden 1918 historiasta ja näimme vanhoja valokuvia. Aloitimme kierroksen Finlaysonin portilta, etenimme Väinö Linnan aukiolle ja Milavidan puistoon.
Kummituskierroksen jälkeen kävelimme Vapriikkiin lounastamaan museoravintola Valssiin. Mahat täynnä maistuvaa ruokaa jakauduimme kahteen ryhmään. Toinen ryhmä kierteli ensin Supersankarit -näyttelyssä ja toinen ryhmä pääsi hurjan mielenkiintoselle opastetulle kierrokselle Muinais DNA - näyttelyyn. Opimme paljon melko uudesta tieteenalasta arkeogenetiikasta. Kuulimme mm. siitä, että aamuvirkkugeenit periytyvät neanderthalin ihmisiltä ja osa ihmisistä maistaa rosmariinin maun geenien takia saippuaisena. Näimme monenlaisia hautalöytöjä: vaatteita, koruja, käyttöesineitä, aseita ja luita. Vaihdoimme ryhmien tutustumiskohteita päikseen.



Päivän lopuksi kävelimme Laikun kulttuuritalolle. Siellä taitava ja innostunut yhteiskunnallisten aineiden opetusharjoittelija Venla Laine tutustutti Unesco-lähettiläitä toisiinsa hyvin sekoitetuissa ryhmissä. Lähettiläät keskustelivat yhdessä, millaista olisi vuonna 2025 ja miten näihin tavoitteisiin voitaisiin päästä Unesco-toiminnalla. Lopuksi lähettiläät askartelivat aiheesta puun.
Päivän päätteeksi kuulimme Tampereen yliopiston normaalikoulun matemaattisten aineiden opettajan Joonas Muotkan tietoiskun Luontoliiton susiryhmästä ja sen toiminnasta.
Päivä oli monipuolinen ja avasi uusia näkökulmia Unesco-toimintaan eri asteilla. Oli mukavaa kuulla Tampereen historiasta, oppia uutta geeneistä, tutustua eri asteiden Unesco-lähetteihin ja heidän opettajiinsa. Odotamme innolla seuraavia yhteisiä päiviä!:-)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti